Hullunkuriset perheet

perheet

Hullunkuriset perheet – mistä pelissä on kyse?

Vain hyvin harva Suomessa varttunut voi sanoa, ettei olisi lapsena milloinkaan pelannut korttipeliä nimeltä Hullunkuriset perheet. Peliä on pelattu jo läpi vuosikymmenten, sillä ensimmäistä kertaa Hullunkuriset perheet -korttipelin tiedetään olleen olemassa jo vuonna 1907. Se on monelle rakas peli, joka herättää muistoja vielä aikuisiälläkin.

Hullukuriset perheet -peliä voi pelata kaksi tai useampi pelaaja. Käytössä on joukko kortteja, joista on mahdollista muodostaa neljän samanlaisen kortin ryhmiä. Hullunkurisia perheitä on mahdollista pelata aivan tavallisillakin pelikorteilla siten, että tietyn arvoiset kortit ovat ikään kuin “perheitä”, joita pelaaja yrittää muodostaa. Tällöin esimerkiksi ruutukakkonen, herttakakkonen, patakakkonen ja ristikakkonen yhdessä ovat yksi ryhmä. Korttien arvoilla ei sinänsä ole siis merkitystä, vaan tärkeämpää on se, että samanarvoisista korteista saa itselleen muodostettua neljän kortin kokoelman.

Kenties yleisemmin peli tunnetaan kuitenkin nimensä mukaisesti versiosta, jossa korteissa on kuvituksessa käytetty erilaisia ihmisiä, jotka muodostava perheitä. Vaikka Hullunkurisista perheistä onkin olemassa useita eri valmistajien korttipakkoja, joissa kuvitus ja nimet ovat hiukan erilaisia, on kenties kaikkein yleisintä meillä Suomessa pelata peliä Musta Pekka -korteilla. Jokaisessa kortissa joku tietty henkilö, joka kuuluu johonkin perheeseen. Kaikissa perheissä on tässä pelissä neljä perheenjäsentä: äiti, isä, tytär ja poika. Korteissa olevia perheitä ovat Pankkiiri Pohatan perhe, Kalastaja Lohen perhe, Maanviljelijä Peltomiehen perhe, Leipuri Limpun perhe, Soittaja Sävelen perhe, Valokuvaaja Linssin perhe, Lentäjä Kotkan perhe, Kapteeni Merikallion perhe, Luutnantti Säilän perhe, Kuvanveistäjä Kipsin perhe ja Vaatturi Veran perhe. Korttien kuvituksissa nähdään perheen vanhemmat ammattiin liittyvissä puuhissaan, mutta myös perheen lapsilla on kuvissa vanhempansa ammattiin liittyviä harrastuksia.

Lapset-korttipelissa

Miten peliä pelataan?

Hullunkurisissa perheissä kaikki pelikortit jaetaan sekoittamisen jälkeen pelaajille. Mikäli kortit jakautuvat epätasaisesti ja jollekin tulee toista enemmän kortteja, ei se kuitenkaan haittaa. Joskus saattaa käydä niin hyvä tuuri, että jollekin osuu kerralla kokonainen perhe, josta löytyvät kaikki neljä perheenjäsentä. Mikäli näin hyvä tuuri käy, saa kyseinen pelaaja silloin siirtää tämän perheen pois kädestään.

Peli käynnistyy jakajan pyytäessä vasemmanpuoleiselta kanssapelaajaltaan jotain tiettyä korttia. Mikäli se löytyy, tulee pelaajan antaa kortti sitä pyytäneelle. Saman vuoron aikana saa pyytää vasemmalla istuvalta pelaajalta haluamiaan kortteja aina siihen asti kunnes pelaajalla ei ole antaa pyydettyä korttia. Tällöin on seuraavan pelaajan vuoro. Aina kun vuorossa oleva pelaaja onnistuu keräämään kaikki neljä perheenjäsentä jostain perheestä, voi perheen neljä korttia silloin siirtää kädestä pöydälle. Peli loppuu sitten kun kaikki perheet on saatu muodostettua. Lopussa pelin voittaja selviää kun lasketaan, kellä pelaajista on edessään eniten perheitä kerättynä.

Mika-kortti-seuraavaksi

Mustapekka on hyvin samankaltainen peli

Koska meillä Suomessa Hullunkuriset perheet -korttipeliä pelataan usein Musta Pekka -pelistä tutuilla korteilla, lienee paikallaan suorittaa myös pikainen esittely koskien Mustaa Pekkaa. Hullunkurisista perheistä poiketen pelissä on käytössä myös kortti, jossa on Mustan Pekan kuva. Peliä pelataan hyvin samankaltaiseen tapaan kuin Hullunkurisia perheitäkin, mutta tässä versiossa pelaaja nostaa aina vieressä olevalta pelaajaltaan tämän kädestä itselleen yhden kortin, jonka jälkeen vuoro siirtyy seuraavalle, joka nostaa puolestaan itse viereiseltä pelaajalta omaan käteensä yhden kortin. Aina kun pelaaja onnistuu saamaan käteen kokonaisen perheen, voi hän asettaa sen eteensä pöydälle. Pelissä kädestä toiseen kulkee sattumanvaraisesti myös Musta Pekka -kortti, jota pelaajat yrittävät vältellä. Mustalla Pekalla ei pysty muodostamaan perhettä. Tämän lisäksi pelin häviää se pelaaja, joka lopulta päätyy saamaan Mustan Pekan omaan käteensä kun kaikki perheet on pelissä saatu muodostettua.

Nelja-samaa
Hullunkuriset perheet
4.0

Jatkamalla vierailuasi verkkosivustolla, annat suostumuksesi evästeiden käyttöön. Lisätietoja

Tämä verkkosivusto käyttää sinua kiinnostavan mainonnan tarjoamiseksi evästeitä, jotka voivat sisältää myös kolmansien osapuolien evästeitä. Evästeet ovat pieniä tekstitiedostoja tai tiedonpalasia, jotka tallentuvat tietokoneellesi tai mobiililaitteellesi vieraillessasi Sivustollamme. Eväste sisältää tyypillisesti sen verkkosivun nimen, josta eväste on peräisin, evästeen ”eliniän” (eli kuinka pitkään eväste pysyy laitteellasi) ja arvon, joka on tyypillisesti sattumanvaraisesti luotu ainutlaatuinen numero.

Sulje